50 penniä ratasvariantit 1916
Kuten tunnettua, on sinänsä varsin tavallisessa 50 pennin hopearahassa vuodelta 1916 olemassa variantti, jossa tunnuspuolen vaakunakotkan vasemman pään kaulassa, nokan alla, näkyy kolmihampainen hammasrataskuvio (SNY 334.2). Tämä variantti on hyvin harvinainen, ja sitä tunnettaneen vain muutamia kappaleita. Keskustellessani asiasta aktiivikeräilijöiden kanssa on minulle kerrottu, että vasta tuhansien vuoden 1916 50-pennisten läpikäymisen jälkeen on kyseessä olevia variantteja jokunen löytynyt.Tästä hammasratasvariantista on lisäksi löytynyt myös yksi kappale uutta versiota, jossa samainen hammasrataskuvio näkyy kaksihampaisena tunnuspuolen vaakunakotkan vasemmanpuoleisen pään kielen kärjen kohdalla. Tämä toinen variantti on hieman aiemmin tunnettua kolmihampaista ratasvarianttia hennompi, ja siinä siis näkyy vain kaksi hammasta.
50 pennin hopearaha vuodelta 1916, varianttien tunnuspuolet. Kuva: JormaImppola SeAMK.
Vuoden 1916 50 pennin hopearahan varianttien tunnuspuolten vertailua. Ylinnä normaali raha, keskellä kolmihampainen ja alinna kaksihampainen hammasratasvariantti. Kuva: Jorma Imppola SeAMK.
Herääkin kysymys, miten moiset poikkeamat ovat syntyneet? Molemmissa tapauksissa on jokin ylimääräinen tekijä aiheuttanut rahojen tunnuspuolen meisteihin hammasratasmaisen painauman, joka näkyy rahojen tunnuspuolilla vastaavanlaisina kohoumina. Ja koska kyseinen poikkeama on nyt siis havaittu kahdessa eri kohtaa, on syynä ilmeisesti jokin irrallinen asia, joka on vahingoittanut ainakin kahta tunnuspuolen meistiä aiheuttamalla mainitut painaumat. Lisäksi vertaillessani näiden kahden eri hammasratasvariantin tunnuspuolia, havaitsin niissä pienen eron rahapajan johtajan kirjaimessa S. Kolmihampaisen variantin kirjain S on verrattuna pyrstösulan koukeroon selkeästi alempana kuin kaksihampaisen variantin S. Kyseessä on siis eri meisti.
Vuoden 1916 50 pennin hopearahan varianttien tunnuspuolen rahapajan johtajan kirjaimen S asemoinnin vertailua. Vasemmalla kolmihampainen ja oikealla kaksihampainen hammasratasvariantti. Kuva: Jorma Imppola SeAMK.
Mikä voisi olla tämä tekijä, joka on voinut vahingoittaa ainakin kahta eri meistiä aikaansaaden sekä kolmihampaisen että kaksihampaisen lisäkuvion – meistiin painaumana ja rahaan kohoumana? Tutkiessani rahojen eri yksityiskohtia havaitsin, että rahojen reunarihlaus on jaoltaan ja kooltaan varsin hammasrataskuvion kaltainen. Voisiko syy olla rahanlyöntikoneeseen jäänyt raha, joka olisi vahingossa meistin ja aihion väliin jäädessään aikaansaanut reunallaan painauman meistiin? Luonnollisesti tämä olisi aikaansaanut pahasti vioittuneen rahan ja jopa tuotantokatkoksen. Meistin kuitenkin jäädessä ilmeisesti riittävän ehjäksi on sen käyttöä jatkettu, koskapa vuoden 1916 50-pennisten tuotantomäärä oli poikkeuksellisen suuri (4 752 000 kappaletta), eikä siten tuotannon kiireessä syntynyt pieni vaurio ilmeisestikään riittänyt aiheuttamaan meistin uusimista. Liekö vikaa huomattukaan, jos meisti ei muutoin särkynyt?
Arvioitaessa varianttien harvinaisuutta ja hintatasoja olen ajatellut lisätä sen seuraavanlaisesti rahaluetteloon:
kotkan kielellä hintataso vakiintumaton sis. edell. Eli jälleen kerran, luuppi kouraan ja tutkimaan!
Kolikoiden lyöntivaiheessa kun käytetään eri meistiä puhutaan kolikon variantista. Lisäksi on olemassa erilaisia tunnettuja lyöntivirheitä jotka listaamme erikseen tänne.
Tämä sivu on koostettu Ismo Parikan kirjasta Suomalaiset Kolikkovariantit, Juhan Kotisivu ja Numismaattinen aikakausilehti - Keräilijän opas 2020 kirjoista.
Ismo Parikka - Suomalaiset kolikkovariantit 1864-2001


50 Penniä 1864 - Variantti 1.1
Normaali vuosiluku


50 Penniä 1864 - Variantti 1.2
Vuosiluvussa numero 8 on vinossa vasemmalle


50 Penniä 1866 - Variantti 1.1
Normaali vuosiluku

50 Penniä 1866 - Variantti 1.2
Vuosiluvun numerot 66 vinossa oikealle

50 Penniä 1866 - Variantti 1.3
Vuosiluvun viimeinen numero 6 on suurempi


50 Penniä 1869 - Variantti 1.1
Normaali vuosiluku

50 Penniä 1869 - Variantti 1.2
Vuosiluvun numero 9 on vinossa vasemmalle.

50 Penniä 1871 - Variantti 1.1
Vuosiluvun viimeinen numero 1 on osittain N kirjaimen tukijalan alla

50 Penniä 1871 - Variantti 1.2
Vuosiluvun viimeinen numero 1 on N kirjaimen tukijalan oikealla puolella

50 Penniä 1872 - Variantti 1.1
Pyrstösulat kaartuvat sisäänpäin

50 Penniä 1872 - Variantti 1.2
Pyrstösulat kaartuvat ulospäin


50 Penniä 1889 - Variantti 1.1
Vuosiluvun toinen numero 8 on pienempi, tiheäjuovainen vaakuna. Leijonan häntäkarvat ovat pitkät.

50 Penniä 1889 - Variantti 1.2
Kaksoislyönti


50 Penniä 1889 - Variantti 1.3
Vaakunan juovitus harva. Leijonan hännät ovat lyhyet. Jälkilyönti.


50 Penniä 1890 - Variantti 1.1
Vaakunan juovitus tiheä.



50 Penniä 1890 - Variantti 1.2
Vaakunan juovitus tiheä. Peilipintainen lyönti. Halkaisija 19,5mm. Ei reunarihlausta, normaalisti halkaisija 18,6mm. Meitsi ilman leimarengasta.

50 Penniä 1892 - Variantti 1.1
Vaakunan juovitus tiheä.

50 Penniä 1892 - Variantti 1.2
Vaakunan juovitus harva.

50 Penniä 1893 - Variantti 1.1
Vaakunan juovitus tiheä.

50 Penniä 1893 - Variantti 1.2
Vaakunan juovitus harva.

50 Penniä 1914 - Variantti 1.1
Normaali vuosiluku

50 Penniä 1914 - Variantti 1.2
Numero 4 kaksoiskaiverrus
Juhan Kotisivu - jm78.mbnet.fi

50 penniä 1864 variantit
Ylimmäisessä 8 vinossa, alhaalla normaali vuosiluku.

50 penniä 1866 variantit
Alemmassa viimeinen 6 (66) vinossa!

50 penniä 1869 variantit
Alemmassa numero 9 vinossa. Hieman vastaava kuin samaisen vuoden 25pennisessä.

50 penniä 1871 variantit
Vuosiluvut eri pituiset. Alemmassa 7 ja 1 väli paljon pitempi, samoin 7 ja 8 väli.

50 penniä 1872 variantit
2 erilaista vaakunapuolta. Sisältävät monia tunnisettavia eroja, kuvassa olevien lisäksi mm. sydänvaakunan risti ja kruunu erilainen ja paljaana olevat sulkaruodot erilaiset... Ehkä helpoiten tunnistaa reunapisteen sijainnista alhaalla. Alimmassa kuvassa harvinaisempi II.

50 penniä 1892 ja 1893 variantit
1892 & 1893, I ja II. I:ssä tiheäjuovainen vaakunakilpi mallia 1874-1893, II:ssa uudempi mallia 1892-1917. Helpoiten tunnistaa leijonan hännän erilaisuudesta. Lisäksi kruunun risti ja sen alla oleva kuvio erilainen. I:ssä leijonan ja miekan välissä näkyy osa 9:ttä tähteä, II:ssa sitä ei ole. Saattaa olla tästä tunnistettavissa vaikka leijonan häntä olisikin kulunut. 1893I on melko harvinainen! Tunnetaan myös vastaava jälkilyönti 1889(II). Lyöty kuitenkin ennen vuotta 1895, tunnetaan vain 10kpl(?)

50 penniä 1914
1914 II, III. Vuosiluvun 4 stanssattu uudelleen, kaksi erilaista varianttia!

50 penniä 1916
Ratasvariantti, tunnetaan myös kielen kohdalla oleva 2 hampainen ratas.
Keräilijän opas 2020
50 Penniä 1864 SNY variantit
SNY 315.1 = Vanhan mallin mukainen syrjärihlaus
SNY 315.2 = Uuden mallin mukainen syrjärihlaus
50 Penniä 1871 SNY variantit
SNY 320.1 = Viimeinen 1 lähellä 7
SNY 320.2 = Viimeinen 1 kauempana numerosta 7
50 Penniä 1872 SNY variantit
SNY 321.1 = Sydänvaakunan risti ja kruunu sekä kotkan pyrstösulkien välit
SNY 321.2 = sydänvaakunan kruunu ns. "jalokivikruunu"
50 Penniä 1889 SNY variantit
SNY 324.1 = Tiheä juovitus, Iso risti (käytössä 1874-1893)
SNY 324.2 = Harja juovitus, Pieni risti (käytössä 1892-1917) Tunnetaan 10kpl
50 Penniä 1892 SNY variantit
SNY 327.1 = Tiheä juovitus, Iso risti (käytössä 1874-1893)
SNY 327.2 = Harja juovitus, Pieni risti (käytössä 1892-1917)
50 Penniä 1893 SNY variantit
SNY 328.1 = Tiheä juovitus, Iso risti (käytössä 1874-1893)
SNY 328.2 = Harja juovitus, Pieni risti (käytössä 1892-1917)
50 Penniä 1914 SNY variantit
SNY 332.1 = Normaali vuosiluku
SNY 332.2 = Uudelleen kaiverrettu "4"
50 Penniä 1916 SNY variantit
SNY 332.1 = Normaali
SNY 332.2 = Ratasvariantti (kaulassa)
Muut variantit
50 penniä 1864
1864 A "4" vinossa ja melkein kiinni "6"
1864 B "8" vinossa oikealle, "6" ja "4" normaali
1864 C "8" vinossa vasemmalle, "6" ja "4" normaali välein
Uusi variantti löydetty 2020, eroavaisuus.
50 penniä 1869
1869 A Normaali vuosiluku
1869 B "9" vinossa
50 penniä 1871
1871 A Viimeinen "1" lähellä "7"
1871 B Viimeinen "1" kauempana "7" ja vinossa oikealle
1871 C viimeinen "1" kauempana "7" ja ensimmäinen "1" vinossa vasemmalle
Tasavallan aikaisissa kolikoissa on erilaisia virheitä jotka eivät ole variantteja. Listaamme tälle sivulle tasavallan aikaiset variantit 50 pennin kolikosta Ismo Parikka - Suomalaiset Kolikkovariantit 1864-2001 kirjasta ja jm78 sivustolta. Lyöntimäärät tästä.

50 Penniä 1941 variantti 1.1 ja 1.2
Leijonan käpälä on vajaa tai ehjä.

50 Penniä 1942 variantti 1.1
S-Kirjain on pieni ja lähellä miekan kahvaa. SNY 349.1

50 Penniä 1942 variantti 1.2
S-kirjain on suuri ja kaukana miekan kahvasta. SNY 349.2

50 Penniä 1944 variantti 1.1 ja 1.3
S-Kirjaimen etäisyys miekan kahvasta, joko lähellä tai kaukana.

50 Penniä 1944 variantti 1.2
Kaksoispuristus. Rahamestarin S-kirjain lähellä miekan kahvaa.

50 Penniä 1944 variantti 1.4
Kaksoispuristus. Rahamestarin S-kirjain kaukana kahvasta.

50 Penniä 1945 variantti 1.2
Kaksoispuristus sanassa "PENNIÄ"

50 Penniä 1945 variantti 1.3
Kaksoispuristus vuosiluvussa "45"

50 Penniä 1945 variantti
Kaksoispuristus vuosiluvussa


50 Penniä 1946 variantti 1.2
Kaksoispuristus vuosiluvussa "46"

50 Penniä 1946 variantti 1.3
Kaksoispuristus arvopuolella "PENNIÄ" ja "50"

50 Penniä 1968 variantti 1.2
Kaksoispuristus "VALTA" sanassa


50 Penniä 1971 variantti 1.1
Tavallinen vuosi. Tästä vuodesta tunnetaan myös metallipitoinen seos (20 penniä ja 50 penniä 1971-1972) tarttuu magneettiin, harvinainen raha koska nämä poistettiin kierrosta.

50 Penniä 1971 variantti 1.2
Suuret reunahelmet

50 Penniä 1971 variantti 1.3
Normaalit reunahelmet

50 Penniä 1978 variantti 1.2
Tekstissä kaksoispuristus

50 Penniä 1979 variantti 1.2
Tekstissä kaksoispuristus

50 Penniä 1981 variantti 1.2
Ylimääräinen rengas

50 Penniä 1981 variantti 1.3
Vuosiluvun kaksoispuristus

50 Penniä 1987M variantti 1.2
Ylimääräinen kaiverrus E kirjaimessa


50 Penniä 1989 variantti 1.2
Ylimääräinen rengas

50 Penniä 1990 variantti 1.1
Terävälyönti

50 Penniä 1990 variantti 1.2
Mattalyönti

50 Penniä 1990 variantti 1.3
Kaksoispuristus vuosiluvussa

50 Penniä 1991 variantti 1.2
Kaksoispuristus vuosiluvussa

50 Penniä 1991 variantti 1.3
Vuosiluku aika merkittävästi eri kohdassa tekstiin nähden. Tämän mallin 10 ja 50 pennisissä on useita virheellisyyksiä.

50 Penniä 1994 variantti 1.1
Katso rahamestarin kirjainta "M"

50 Penniä 1994 variantti 1.2
Katso rahamestarin kirjainta "M"

50 Penniä 1995 variantti 1.1
Katso rahamestarin kirjainta "M"

50 Penniä 1995 variantti 1.2
Katso rahamestarin kirjainta "M"

50 Penniä 199X rahamestarin kirjain
Rahamestarinmerkki iso M tai pieni M. Iso M ainakin vuosiluvuissa 1990, 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1998, 1999, 2000, 2001. Pieni M löytyy ainakin vuosiluvuista 1994, 1995, 1996, 1997. Siis 1994 ja 1995 molemmat iso M ja pieni M. Vaikuttaisi siltä, että pieni M on harvinaisempi 1994, ja taas iso M harvinaisempi 1995..